maanantaina, kesäkuuta 02, 2008

Porvarit on NIIN kivoja

Muistuupa jotenkin elävästi mieleen viimekeväinen päivä, jona kävi ilmi, että valtaan nousee porvarihallitus.

Muistan töissä tuiskahtaneeni sosiaalidemokraatteja ja etenkin presidenttiä jatkuvasti lonivalle henkilölle jopa omastakin mielestäni tahallisesti kärjistäen, että nyt se vasta riemu repeää, kun valtaan pääsevät kultalusikka suussa syntyneet henkilöt, joiden mielestä köyhyys on aina ja iankaikkisesti oma vika ja köyhyydestä ylös räpiköiminen vaatii vain ahkeruutta (vaikka olisi pää kainalossa).

Löin vielä vähän lisää löylyä toteamalla, että oikeistolaisten muutenkin jo liian suuren vallan lisääntymisestä ei tunnetusti mitään hyvää seuraa. Köyhien kyykkyliike vaan syvenee pahoinvoinnin kanssa yhtä matkaa. Raha kähmiytyy keinolla millä hyvänsä sinne, missä sitä on jo sairaan paljon liikaa ennestään, kun rikkaat ovat tunnetusti erittäin hyviä valehtelemaan pitääkseen köyhät lampaat nöyrinä ja aitauksessa määkimässä.

Työkaveri sanoi, että PHYI! Kunhan puhun propagandaa ja ajattelen "niin vanhanaikaisesti". Minulla kun on niin selvästi noita aikansa eläneitä poliittisia stereotypioita, jotka eivät enää nykyaikana pidä yhtään paikkaansa. Eipä tietenkään.

Olen itsekin yllättynyt tulikivenkatkuisen kärjistykseni osuvuudesta. Pahus, kun en ole nyt kuittailemassa. Vähän tekisi mieli muistuttaa maireasti hymyillen vuoden takaisesta keskustelusta ja kysellä, että onkos luottamus hyvään, pyhään ja pätevään porvarihallitukseen vielä huipussaan. Ja että ketäs kivaa ja lutuista, kaikkien yhteiseen hyvään tähtäävää ja luotettavaa porvaria meinaat äänestää, jos järjestetään uudet vaalit.

Ei kommentteja: