torstaina, toukokuuta 31, 2007

Lopultakin se loppui!

Tätä päivää olisin halunnut olla juhlimassa Suomessa. Olisin ostanut lasin hyvää shamppanjaa ja tanssinut voitontanssin pöydällä. Potkaissut tuhkakupin seinään. Näyttänyt voitonmerkkiä niillä kahdella sormella, joilla röökiinkiin tavataan tarttua

Vihdoin ja viimein kanssaihmisten savustaminen kiellettiin baareissa. VIHDOINKIN! Ehkä nyt jopa minäkin voin lähteä baariin harmittelematta seuraavan viikon tupla-astmalääkeannoksia ja hengenvinkunaa tai löyhkääviksi palvattuja vaatteita. Tai pohtimaan kannattaako joutua käsirysyyn jonkun vaatteisiini reikiä polttavan nuijan kanssa.

En ole yhtään pahoillani tupakoijien puolesta. En sitten inan vertaa. Tupakoijat eivät tosiaankaan kuole, jos eivät saa vetää sitä röökiänsä baarissa, mutta aivan kaikki paikalla olijat kärsivät jos he saavat. Koska niin se vain on, että jos kerta haluaa puuhata jotain josta kaikille on vakavasti haittaa, niin voi puuhata sitä sitten jossain muualla kuin sisätiloissa keskellä ihmisjoukkoa. Kollektiivinen, vapaaehtoinen vahingoittuminen jonkin yksilön nautinnonhalun tyydyttymisen takaamiseksi ei vain kerta kaikkiaan ole älykästä. Vai olisiko kenties jonkun mielestä suotavaa ampua ilotulitusraketteja baarissa tai heilua siellä kyynelkaasun, veitsen tai muun aseen kanssa vapaasti, jos se vain sattuisi tyydyttämään jonkun yksilön itsetuhoviettiä. Tai nussiskella kaikkea liikkuvaa ilman kumia, vaikka sairastaisi aidsia. Siksi että sillä yhdellä olisi kivaa.

Vai vielä terveysfasismia. Kissanpaskat! Olen niin monta kertaa saanut päälleni raivokasta sähinää, halveksuntaa, ylimieltä ja vittuilua huomauttaessani, että ei tarvitse niitä savuja minun naamalleni puhaltaa, vaikka itsellä olisi kuinka kivaa sauhutellessa, että siinä on fasismia kerrakseen jos sitä ruvetaan hakemaan. Moinulta on kaikki ymmärrys loppu, täysin finito sillä sekunnilla kun malluaski hivuttautuu pöydänkulmalle. Huomaavaiset tupakoijat (tottahan toki heitäkin löytyy, kuten aiemmassa tupakkakeskustelussani tuli todettua) ovat aivan liian aliedustettu joukkio, että heidän varaansa voitaisiin laskea yleinen baariviihtyvyys. Aina iltaa kohti löytyy vähintään yksi riemukkaan uhmakas persereikä, joka sytyttää ivallisesti hymyillen savukkeen vaikka naaman edessä lukisi kissan kokoisin kirjaimin, että EI TUPAKOINTIA. Vaarannapa siinä tosiaan terveytesi nyhtäisemällä/läimäyttämällä moiselta sätkä huulesta. Voin kertoa ettei se ole ihan terveellistä.

Hah. Minun ei tarvitse enää pitää joka kerta baariin mennessäni pienoismielenosoitusta savuttoman istumapaikan puolesta. Minun ei tarvitse enää joutua sanaharkkaan ripulipaskan hajuisen sikarinsavunsa muiden päälle puhaltelevien idiootien kanssa. Minun ei tarvitse enää vetää baarissa astmapiippua samaan tahtiin kun muut vetävät tupakkapiippuansa. Voin vain istua juomaan rauhassa olueni ja vetää syvään henkeä.

Ahhh.

Palelkaa vain pakkasessa kun talvi koittaa, jos ette ilman voi olla. Ehkä voipi ruveta tekemään mieli jopa moisen typeryyden lopettamista? Minä juon kuumaa minttukaakaota sisällä baarissa ja naureskelen ikkunasta ulos katsellessani hytinäänne. Enkä sääli yhtään.

Tupakoinnin puolesta rääkyvät julkkikset voivat puolestani pistää pussin päähänsä ja mennä nurkan taakse hyperventiloimaan. Helvetti, niiden pilalle hemmoteltujen kermaperseiden ininää kukaan jaksa kuunnella. Yksi jos toinen kuolee julkisesti syöpään tai toipuilee syövästä ja silti pitää vaan saada rööki huulessa notkua ja vielä puolustaa sitä kiivaasti. Vellihousut, nousisivat mieluummin puolustamaan jotain arvokkaampaa naamavärkillään. Menisivät keuhkoparantolaan kertoilemaan viisaita elämänohjeitaan. Selittäisivät fanittaville koululaisille, että ei se tupakan poltto oikeasti tee seksikkäämmäksi ja coolimmaksi, vaan mieluumminkin impotentiksi ja säälittäväksi.

Täytyy myöntää. Nyt tuntuu kyllä hyvältä.

Paikallisen radio-ohjelman naseva neuvo tupakoinnin lopettamista haluaville: " If you want to quit smoking, make a friend who has lung cancer and watch him/her die."

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikö oo hienoa, kun on joku ryhmä, jota voi vihata aidolla tunteella?:-)

T. Kohtuusavuttelija Birdy

TA-MIIT kirjoitti...

Ei tässä tapauksessa suinkaan aina niinkään ryhmä tai ihminen, vaan teko,tapa ja tekoväline. Jos voisin, vetäisin tupakkateollisuutta turpaan.

Kun katsoo ihastuttavan, rakkaan ihmisen polttavan, on kuin katselisi saman henkilön viiltelevän ranteitaan. Epähuomaavaisia tai tahallaan tupakoimattomia ärsyttäviä tupakoijia on taas yhtä helppo vihata kuin uutenavuotena tyyppejä jotka heittelevät huvikseen papatteja ihmisten niskaan.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kerrankin hyvä uutinen! Ja sama ilahduttava kehitys käynnissä täälläkin: Ranskassa vastaava laki tuli julkisten paikkojen (mm. liikennevälineet ja niiden pysäkit, työpaikat, koulujen pihat) osalta voimaan viime talvena, ja ravintoloihin ym. laajenee 2008 alusta. Yllättävänkin hyvin on tuo julkisten paikkojen tupakkakielto näkemäni ja kuulemani mukaan myös toiminut, mitä nyt joskus jättää vähän tulkinnanvaraa: kadulla saa polttaa, mutta kun bussipysäkki on julkinen paikka, niin monenko metrin päässä pysäkkitolpasta tupakoitsijalla on lupa sauhutella...?

Suomen kieltoon liittyy tosin vielä 2v. "armonaika" joillekin erikoislupaa hakeneille. HS: "Ainakin Helsinki-Vantaan lentoaseman Schengenin ulkopuoliselle alueelle matkustavien lähtöalueella olevassa Fresh-kahvilassa lupa on saatu, lentoasemalta kerrottiin perjantaina. Myös lentoaseman Silver Loungessa ja Fresh Loungessa saa polttaa vielä kaksi vuotta." Väkinäisesti kyllä naurattaa nuo nimet - tosi "freesiä" juu, ilman ja keuhkojen pilaaminen oikein luvalla sallittu. Hah!

Anonyymi kirjoitti...

No, itse poltan eikä tämä häiritse. Juon harvoin, eikä muiden juominenkaan häiritse. Niin että, olen suht. suvaitsevainen. Sen sijaan ihmisten yleismaailmallinen tyhmyys (noin yleensä) ja yleistiedon valtava puute häiritsee minua äärettömästi - en tiedä, miten yleistä tämä fasismi on...
Tuttava lopetti aikaan tupakoinnin ollessaan obduktioapulaisena - avasivat hänen ensimmäisen keuhkosyöpätapauksensa. Loppui röökihalut kerralla *virn*. Tätä nyt en tietenkään toivo kenellekään...

TA-MIIT kirjoitti...

Minua tupakointi häiritsee hyvin paljon. Ensinnäkin fyysisesti: tupakansavu saa astman takia kurkkuni vinkupilliksi ja keuhkot pingispalloiksi. Eli happi loppuu iloiseen palkeistani, jos vietän aikaani savussa. Eikä riitä, että yhtenä iltana vinkuu, savussa oleilu saattaa kostautua jopa viikon ajan pahenevina oireina. Ja minä saan nämä oireet riesakseni, vaikka en itse edes polta. Reilua? Pistää vähän kyrsimään.

Olisin kuitenkin mielelläni silloin tällöin baareissa, kun niissä käynti on silleen hivenen sosiaalista jopa mukavaa. Kerta toisensa jälkeen joudun toteamaan, että en näköjään ole baareihin tervetullut jos en pidä turpaani kiinni siitä että savuttomalla puolella EI saa polttaa. Jotkut tupakoijat kun tekevät mitä niitä sattuu huvittamaan. Sitten kun en koskaan pidä turpaani kiinni, joudun aina kähinöihin. Eikä sekään ole kivaa henkisesti.

Sitäpaitsi kopittamattomilta savupuolilta luikertaa aina savu savuttomalle puolelle. Panimoravintolakoulussa savuttomalla puolella istuessani sain "nauttia" illan aikana passiivisesti useammankin sikarin savuista.

Nyt on minun vuoroni olla oikeassa ja kaikkivaltiaan tupakoijan väärässä. En joudu enää maksamaan ja osallistumaan väkisin siihen, että joku haluaa tuhota omat keuhkonsa ja auttaa vähän muitakin samalle polulle. Se on minusta kivaa, että ei ole enää pakko kärsiä siitä jos tykkää käydä baareissa istumassa edes joskus. Täällä Ithacassa oli tosi kiva käydä baarissa, jossa ei palanut rööki. Vaatteiden käyttöäkin saattoi jatkaa seuraavana päivänä.

Epähuomaavaisten tupakoijien olemassaolo ei muuten ole mitenkään riippuvaista siitä, että huomaavaisia tupakoijia on olemassa.

P.S. Olin PALJON suvaitsevaisempi silloin, kun astmani ei ollut vielä näin äkäinen. Saatoin kärsiä koko illan kärystä vain siksi, että kaikilla olisi "kivaa". Silloin olinkin tyhmä ja ylitsekäveltävissä. Mut enää: NO WAY!

Anonyymi kirjoitti...

Olen kyllä samaa mieltä ravintolatupakoinnista. Kiva jos nyt voit mennä baariin. Minä en voi vieläkään... siellä kun kaikenlaiset örisijät kaatuilevat niskaan, oksentelevat ja kuseskelevat mihin sattuu, käyvät kiinni rinnuksiin tai persuksiin, puhumattakaan kielellisestä saasteesta. Kävisin mielelläni minäkin katselemassa maailman menoa ja nauttimassa lasillisen silloin tällöin. Viimeksi kun yritin esitellä iltaelämää ulkolaiselle vieraalleni, satakiloinen köriläs kuukahti vieraani niskaan, kaatoi kiroillen baarijakkaran ja viaton vieraani päätti lomansa poikkikätisenä.
Jos nyt voisit pitää yhtä palavan puheen kaikenlaista suhteetonta alkoholinkäyttöä vastaan niin olisin oikein onnellinen. Alkoholin on todettu aiheuttavan enemmän vahinkoa kuin tupakan (mutta sehän on Suomessa tabu), ja jos jo kymmenvuotiaita joudutaan raahaamaan selviytymisasemalle niin aikuisten esimerkki näitäkin on auttanut sille tuhon tielle.
Minä vaan en osaa vihata niin kiihkeästi ketään, vaikka lapseni ovatkin astmaatikkoja ja joutuvat kiertämään kaukaa kauppojen kemikaaliosastot ja myös ylen parfymoidut immeiset ja kärsivät jokaisesta pakokaasun pöllähdyksestä pakkasaamuna. Tupakansavusta ovat vähiten joutuneet kärsimään, johtuu varmaan siitä etteivät vielä ole juopotteluiässä.

shaoli kirjoitti...

Niin, olihan se jännää, että ukko ei kotiin tullessa enää haissut tuhkakupilta.

Saa nähdä, miten monta vääntöä baareissa käydään, kun aurinko väistyy ja terassit suljetaan... Nythän tämä tupakointikielto vaikuttaa vain niin, että terassille ei voi mennä, kun kaikki sauhuttelevat siellä...

Minua enemmän ärsyttää parvekesauhuttelijat =(

shaoli kirjoitti...

Onneki se ukko ei sentään haise myöskään viinalle tullessaan =) vaikka kaiket päivät ja joskus illat ja yötkin luuhaa siellä baarissa.

Anonyymi kirjoitti...

Hep, kerrankin komppaan sinua. Muutamat myräkät takana ja asukokonaisuudet ovat olleet puettavissa päälle vielä seuraavina päivinäkin. Aikaisemmin ainut vaihtoehto on ollut pyykkikori.

Herkullisten, mutta epäterveelisten ruokien kieltäminen saattaa ollakin terveysfasismia. Selvä se. Niitähän vedetään vain omiin kitusiin. Sen sijaan baarissa tupakointi vaarantaa kaikkien viihtyvyyden ja terveyden helusivat he sitä tai ei. Aikaisemmin olen vastavuoroisesti piereskellyt varsin estottomasti korsteenien seurassa.

Mielestäni sisätiloissa tupakointi on yhtä törkeää, kuin kaverin kintuille kuseminen sillä erotuksella, että urea ei aiheuta syöpää. Näiden molempien tihutöiden jälkeenhän vaatteet joutuu pesemään. Sekä kuseminen, että tupakointi tulisi tehdä mielummin suljetussa kopissa tai ulkotiloissa.

Rapa