keskiviikkona, kesäkuuta 07, 2006

Charles Chaplin

Lukiessani Charles Chaplinin elämänkerran, muistin taas pitkästä aikaa kuinka poikkeuksellinen mies tuo maailman kuuluisinta kulkuria näytellyt ihminen olikaan. Kuinka monet makeat naurut hän on yleisölleen tarjonnut! Hänen elokuviensa katsominen on todella tunteita elähdyttävää ja empatiaan johdattelevaa. Vanhemmiten olen alkanut tajuta paremmin myös hänen taiteensa syvällisen puolen, joka tuo mieleen kultahippujen kimalluksen eloisasti virtaavan joen pohjalla.

Chaplinin elokuvissa on se ihmeellinen juju, että ne saavat sekä nauramaan vääränä, että itkemään syvästi liikuttuneena. Aikanaan hänelle sanottiin, että komedian ja tragedian yhdistäminen ei vain kerta kaikkiaan käy, mutta onneksi hän ei kuunnellut yksisilmäisiä arvostelijoitaan. DIKTAATTORI ja varsinkin sen hieno loppupuhe (jonka liitän tämän kirjoituksen loppuun) ovat pateettisessa naiiviudessaankin ehkä loistavin esimerkki tämän pienen miehen elämänkatsomuksesta ja suurista visioista. Diktaattorin yin-yang:maista asetelmaa muuten korostaa mielestäni Hitlerin ja kulkurihahmon samannäköisyyden lisäksi vielä sekin tieto, että Hitler ja Chaplin olivat syntyneet samana vuonna 1889.

Chaplin eli lapsuutensa kurjuudessa ja köyhyydessä. Hänen näyttelijäisänsä kuoli alkoholismiin ja yksinhuoltajaksi jääneen äitinsä mielenterveys seilasi laidasta laitaan. Lastenkodit ja köyhäintalot tulivat pikku-Charlielle tutuiksi, samoin nälkä ja turvattomuus. Hän ei kuitenkaan antanut köyhyydelle periksi, vaan kokeili maanisesti lukemattomia hanttihommia ansaitakseen veljensä kanssa leivän perheelleen. Onnekseen hän pääsi pikkurooleihin näyttämölle ja alkoi saada myönteisiä arvioita orastavien koomikonlahjojensa tultua ilmi. Sen jälkeen tapahtunut porrasmainen nousu elokuvataiteen tähtitaivaalle oli kuin suoraan satukirjoista. Ei itsestäänselvää, mutta ihmeellistä kuitenkin. Kerjäläisestä tuli vaikeuksien kautta miljonääri, joka ei kuitenkaan koskaan unohtanut juuriaan.

Omaelämänkertansa perusteella Chaplin ei ole suinkaan ollut sympaattisen kulkurihahmonsa kaltainen häilyväinen ja tunteellinen, taivaanrantaa maalaava pöyhöpää, vaan hyvinkin itsepäinen, kovahermoinen ja taitava pelaamaan vallasta sekä rahasta niiden ihmisten kanssa, joista hänen työnsä jatkuminen riippui. Muina liian siloista/suloista julkkiskuvaa ja joviaalia maailmamieheyttä rikkovina piirteinä Chaplinin omakuvassa voisi mainita hienoisen narsistisen vivahteen ja jonkinasteisen itsekritiikin puutteen. Hänen kertomuksissaan on aistittavissa myös kyynistä, ivallistakin (tosin ymmärrettävää) viileyttä sekä ehkä tietämättömyydestä tai itseriittoisuudesta johtunutta poliittista sinisilmäisyyttä, joka voi tuntua jälkiviisaasta nykylukijasta hyvinkin häiritsevältä. Toisaalta juuri nuo rosot tekevät hänestä ihmisen, joka on uskottavampi kuin täydellinen tähti, jollainen hän ei tosin yritäkään teeskennellä olevansa.

Vaikka Chaplin vaikuttaa useiden eri lähteiden perusteella miellyttävältä ja pidetyltä peroonallisuudelta, jonka seurassa viihtyivät mainiosti niin suuret kuuluisuudet, kuin tavallinenkin ihminen, hän ei ollut läheisilleenkään mikään helppo tapaus. Hän oli ennen kaikkea todellinen työnarkomaani, joka asetti työn aina tunteidensa edelle. Hänen kuvailemansa varhaiset avioliitotkin kuulostavat lähinnä nimi paperiin -tyyliseltä tunteettomalta liiketoiminnalta, joka saattaa toisaalta olla hänen huumoriaankin ja piikittelyään niitä puolisoita kohtaan joiden kanssa hän epäonnistui. Hänellä oli useita avioliittoja ja suhteita joista kehittyi kaikenlaisia skandaaleita ja oikeuskärhämiä, enimmäkseen lähinnä rahan takia. Chaplinin rakkauselämä alkoi kukoistaa vasta vanhemmalla iällä, jolloin hänellä oli jo varaa hieman hellittääkin. Chaplin meni 54-vuotiaana avioliittoon, joka kesti ilmeisen onnellisena hänen elämänsä loppuun asti.

Hienoimpina piirteinä Chaplinin itsekuvailusta välittyy toimeliaisuudentäyteisen onnen ja rauhan kaipuu, kauneuden ja surun samankaltaisuuden ymmärtäminen sekä myötätunto pieniä ihmisiä kohtaan. Hän esimerkiksi vastusti sotaa, diktaattoreja ja ihmisten epätasa-arvoa kiihkeästi. Tämä humaani kiihkeys tosin kostautui hänelle pöyristyttävällä tavalla. Hänet mustamaalattiin Amerikassa isänmaanviholliseksi ja kommunistiksi vain siksi, että hän puolusti hyviksi kokemiaan arvoja julkisesti. Amerikkalaiset konservatiivit eivät myöskään sietäneet Caplinin uskontoa, kapitalismia, riistoa ja sotimista vastaan suunnattuja aiheellisia piikittelyjä. Lisäksi Chaplinia syytettiin varojen antamisesta työväenpuolueen johtajalle. Vaikka todisteita ei löydetty, pelkät epäilyt riittivät poliittisen ajojahdin käynnistämiseksi.

Amerikkalaiset poliittiset kusipääfasistit ja propagandalehdistö iskivät Chaplinille puukon selkään monta kertaa, koittaen uittaa hänet toinen toistaan mielikuvituksellisimpiin vaikeuksiin. Chaplinia uhkasi jopa kahdenkymmenen vuoden vankeus joidenkin vanhentuneiden (ja todella naurettavien) oikeuspykälien perusteella. Lisäksi hän joutui sietämään mieleltään häiriintyneen naisen jatkuvaa ahdistelua ja kiusantekoa, esim. naisen murtautumisia kotiinsa ja ikkunoidensa kivittämistä. Chaplin joutui, mielipuolista kyllä, loppujen lopuksi vielä maksamaan tuolle häirikkönaiselle elatusmaksua, vaikka hänet vapautettiin verikokeen perusteella isyyssyytteistä! Miehetkään eivät siis näköjään ole turvassa tuollaisilta koiranpaskoilta, johon kerran astuttuaan saa kaapia paskaa kengänpohjastaan vielä pitkän aikaa...

Kun Chaplinilta evättiin paluuviisumi Amerikkaan, hänen matkustaessaan Parrasvalojen ensi-iltaan Lontooseen, hän päätti olla enää edes yrittämättä paluuta ja muutti Sveitsiin. Ahneet jenkit tosin patistivat hänet maksamaan vielä ison summan veroa niistäkin vuosista, joina hän ei enää Amerikassa asunut.

Chaplin kuoli 88 vuotiaana, joulupäivänä 1977. Hänen arvokas muistonsa elää lukuisissa hienoissa elokuvissa, joiden katsomista ajatuksen kanssa voin suositella jokaiselle. Alla olevassa Chaplinin kirjoittamassa Diktaattorin loppupuheessa on enemmän asiaa, kuin monissa uskonnollisissa tai fiolosofisissa teoksissa yhteensä.


DIKTAATTORIN LOPPUPUHE: Look up Hannah!

I'm sorry but I don't want to be an emperor. That's not my business. I don't want to rule or conquer anyone. I should like to help everyone if possible; Jew, Gentile, black men, white. We all want to help one another. Human beings are like that. We want to live by each others' happiness, not by each other's misery. We don't want to hate and despise one another. In this world there is room for everyone. And the good earth is rich and can provide for everyone.

The way of life can be free and beautiful, but we have lost the way. Greed has poisoned men's souls; has barricaded the world with hate; has goose-stepped us into misery and bloodshed. We have developed speed, but we have shut ourselves in. Machinery that gives abundance has left us in want. Our knowledge as made us cynical; our cleverness, hard and unkind. We think too much and feel too little.

More than machinery we need humanity. More than cleverness, we need kindness and gentleness. Without these qualities, life will be violent and all will be lost. The aeroplane and the radio have brought us closer together. The very nature of these things cries out for the goodness in man; cries out for universal brotherhood; for the unity of us all. Even now my voice is reaching millions throughout the world, millions of despairing men, women, and little children, victims of a system that makes men torture and imprison innocent people.

To those who can hear me, I say "Do not despair." The misery that has come upon us is but the passing of greed, the bitterness of men who fear the way of human progress. The hate of men will pass, and dictators die, and the power they took from the people will return to the people. And so long as men die, liberty will never perish.

Soldiers! Don't give yourselves to these brutes who despise you, enslave you; who regiment your lives, tell you what to do, what to think and what to feel! Who drill you, diet you, treat you like cattle and use you as cannon fodder! Don't give yourselves to these unnatural men---machine men with machine minds and machine hearts! You are not machines! You are men! With the love of humanity in your hearts! Don't hate! Only the unloved hate; the unloved and the unnatural. Soldiers! Don't fight for slavery! Fight for liberty!

In the seventeenth chapter of St. Luke, it is written that the kingdom of God is within man, not one man nor a group of men, but in all men! In you! You, the people, have the power, the power to create machines, the power to create happiness! You, the people, have the power to make this life free and beautiful, to make this life a wonderful adventure. Then in the name of democracy, let us use that power. Let us all unite. Let us fight for a new world, a decent world that will give men a chance to work, that will give youth a future and old age a security.

By the promise of these things, brutes have risen to power. But they lie! They do not fulfil that promise. They never will! Dictators free themselves but they enslave the people! Now let us fight to free the world! To do away with national barriers! To do away with greed, with hate and intolerance! Let us fight for a world of reason, a world where science and progress will lead to the happiness of us all. Soldiers, in the name of democracy, let us unite!

Hannah, can you hear me? Wherever you are, look up! Look up, Hannah! The clouds are lifting! The sun is breaking through! We are coming out of the darkness into the light! We are coming into a new world; a kinder world, where men will rise above their greed, their hate and their brutality. Look up, Hannah! The soul of man has been given wings and at last he is beginning to fly. He is flying into the rainbow! Into the light of hope! Look up, Hannah! Look up!

1 kommentti:

Ana kirjoitti...

Hei voiks sulle kirjoittaa yksityisesti mihin osoitteeseen? Olis pari kysymystä.